top of page
  • Writer's pictureVisitory

Matkailuvienti ei saavuta koronaa edeltävää aikaa vähään aikaan

Matkailuvienti ei saavuta koronaa edeltävää aikaa vähään aikaan eikä kotimaan matkailu korvaa puuttuvia ulkomaalaisia


Keskeiset matkailijaryhmät: venäläiset ja kiinalaiset ovat loistaneet poissaolollaan vuodesta 2020 lähtien. Ensin matkustusrajoitukset estivät matkustamisen Suomeen ja sen jälkeen Venäjän aloittama Ukrainan sota sulki Suomen rajan venäläisiltä matkailijoilta. Kiinassa muuta maailmaa pidempään jatkuneet korona-rajoitteet ovat osaltaan jarruttaneet kiinalaisten paluuta. Lisäksi Venäjän ylilentokielto nostaa matkustuskustannuksia Kiinasta Eurooppaan.


Kun vielä vuonna 2019 venäläiset tekivät 3,4 miljoonaa matkaa ja kiinalaiset yli 400 000 matkaa Suomeen, putosi venäläisten tekemien matkojen määrä vuonna 2022 noin 10:een ja kiinalaisten tekemien matkojen määrä noin kuuteen prosenttiin vuoden 2019 tasosta.


Kaiken kaikkiaan ulkomaalaiset matkailijat tekivät Suomeen vuonna 2022 runsaat 4,1 miljoonaa matkaa, kun vuonna 2019 matkoja tehtiin lähes 9 miljoonaa.


Ulkomaalaiset matkailijat kuluttivat Suomessa noin 1,7 miljardia euroa vuonna 2022, kun vuonna 2019 he jättivät maahan noin 2,9 miljardia euroa.


Kotimaan matkailu ei ole onnistunut, korona-ajan synnyttämästä kasvusta huolimatta, paikkaamaan ulkomaalaisten matkailijoiden jättämää aukkoa matkailutulossa. Tarkasteltaessa majoitusliikkeisiin saapuneiden matkailijoiden määriä, on sekä rekisteröidyssä että rekisteröimättömässä majoituksessa ollut vähemmän vieraita vuonna 2022 kuin vuonna 2019.


Kotimaan matkoja tehtiin 45 miljoonaa ja rahaa kulutettiin 8,6 miljardia euroa


Vuonna 2022 suomalaiset tekivät noin 45 miljoonaa kotimaan matkaa oman asuinpaikkakuntansa ulkopuolelle. Noin 40 prosenttia matkoista oli päiväkäyntejä. Rahaa suomalaiset käyttivät 8,6 miljardia euroa matkustaessaan kotimaassa.


Vaikka kotimaiset matkailijat tuovat valtaosan matkailutulosta, Suomen matkailutoimialaa ajatellen kotimaisten matkailijoiden avulla ei kuitenkaan ole helppoa korvata ulkomaisten matkailijoiden määrän vähenemistä. Noin 40 prosenttia kotimaisista matkailijoista on päiväkävijöitä ja yli 40 prosenttia päiväkävijöiden kulutuksesta on ostoksia. Päiväkävijöiden ostokset eivät välttämättä lisää kokonaiskulutusta vaan ovat ainakin osittain rahankulutuksen siirtoa paikkakunnalta toiselle. Toisaalta päiväkävijät kuluttavat vain neljäsosan siitä, mitä maksullisessa majoituksessa yöpyneet matkailijat kuluttavat matkakohteessaan.


Vaikka oletettaisiin, että kaikki kulutus kotimaan matkoilla on lisäkulutusta, eli raha käytetään vain sen vuoksi, että ollaan matkalla, tulisi kotimaan matkojen määrä kasvaa lähes viidenneksellä, että kyettäisiin korvaamaan ulkomaalaisten matkailijoiden määrän väheneminen koko maan tasolla.


TUTKIMUKSEN TOTEUTUS


Tulokset selviävät kahdesta TAK Researchin vuodesta 1997 lähtien toteutetusta TAK Rajatutkimuksesta, sekä kesäkuussa 2020 käynnistetystä Kotimaan matkailu -tutkimuksesta. Vuonna 2022 TAK Rajatutkimuksessa haastatteluita tehtiin Suomen ulkoraja-asemilla 7 197 ja Kotimaan matkailu -tutkimukseen vastasi 12 062 suomalaista panelistia.


Tutkimuksesta on saatavilla alueellisia tuloksia pääkaupunkiseudun, Porvoon, Tampereen ja Turun seudun, sekä Keski-Suomen ja Kymenlaakson osalta.


Lisätietoja tutkimuksista: info@tak.fi


147 katselukertaa0 kommenttia
bottom of page